Lehdistötiedote‍ 5.3.2025 – Julkaisuvapaa heti

Fondion Oy:n vahva kasvu jatkuu 2025 – uusmyynti yli kaksinkertaistui vuoden alussa

Rakennusalan digitalisaation kärjessä etenevä Fondion Oy on aloittanut vuoden 2025 voimakkaalla kasvulla. Yhtiön uusmyynti kasvoi vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana yli 100 % verrattuna vuoden 2024 vastaavaan ajankohtaan. Kasvu on seurausta Fondionin strategisista panostuksista asiakaslähtöiseen tuotekehitykseen ja vahvoihin kumppanuuksiin, jotka vastaavat rakennusalan ajankohtaisiin haasteisiin.

Rakennusala etsii nyt tehokkuutta ja kannattavuutta

Fondionin toimitusjohtaja Jukka-Pekka Tahkola korostaa asiakkaiden kasvavaa tarvetta digitaalisille ratkaisuille:

”Olemme viimeisen vuoden aikana toteuttaneet merkittäviä lisäarvoja asiakkaillemme, mikä näkyy kasvavana kysyntänä. Rakennusalalla on nyt entistä suurempi paine parantaa kannattavuutta ja tehostaa toimintaa, ja meidän ratkaisumme vastaavat juuri näihin tarpeisiin.”
Kuvassa vasemmalla Fondion Oy:n toimitusjohtaja Jukka-Pekka Tahkola ja oikealla liiketoimintajohtaja Mauno Valli.

Uusi aikataulutus- ja resursointityökalu julkaistu

Fondion vahvistaa markkina-asemaansa tuomalla maaliskuussa 2025 asiakkaille uuden aikataulutus- ja resursointisovelluksen. Tämä moderni ja helppokäyttöinen työkalu tehostaa rakennusyritysten projektinhallintaa yhdistämällä laskennan, aikataulutuksen ja resursoinnin saumattomasti.

“Rakennusalalla on pitkään odotettu helppokäyttöistä ratkaisua, jolla saadaan automaattisesti laskennasta halutut osa-alueet aikataulutukseen ja resursointiin. Aikataulutuksessa näkyvät projektille varatut työtunnit ja resursoidut työtunnit, mikä auttaa yrityksiä pysymään aikatauluissa sekä kustannusten osalta budjetissa. Aikataulutusta voidaan tehdä kehittämällämme kokonaisuudella niin tunti-, vuorokausi-, viikko-, kuin kuukausitasolla, minkä ansiosta työkalu skaalautuu hyvin erilaisiin tarpeisiin. Resursointi on helppoa ja nopeaa, tiedot liikkuvat reaaliaikaisesti työntekijöiden puhelimeen”, kertoo Mauno Valli, Fondionin liiketoimintajohtaja.
Fondionin julkaisema moderni ja helppokäyttöinen aikataulutus- ja resursointisovellus tulee tehostamaan rakennusyritysten projektinhallintaa entisestään yhdistämällä laskennan, aikataulutuksen ja resursoinnin saumattomasti.

Innovaatioita ja asiakaslähtöisiä ratkaisuja

Tammikuussa julkaistu uusi projektiraportoinnin näkymä on saanut erittäin positiivisen vastaanoton asiakaskunnassa. Se tarjoaa yrityksille kattavan työkalun kaikkien projektien taloudellisen tilanteen seurantaan.

Budjetti-, ennuste- ja toteumaluvut ovat helposti vertailtavissa laskutuksen, kustannusten ja katteen osalta, mikä helpottaa päätöksentekoa ja projektien johtamista.

Myös Fondion Docs -dokumentointiratkaisun käyttö kasvaa nopeasti, kun yritykset keskittävät toimintonsa yhdelle alustalle. Fondion Docs haastaa perinteiset dokumentointiratkaisut tarjoten monipuolisia työkaluja, kuten pöytäkirjojen täyttämisen ja allekirjoittamisen suoraan mobiililaitteella.

Fondion jatkaa voimakasta kehitystään

Fondionin tuotekehitystiimi on kehittynyt vahvaksi yksiköksi, ja sen työ näkyy konkreettisina innovaatioina. Keskeiset toiminnanohjausjärjestelmän ydintoiminnot ovat nyt valmiit, ja tulevat panostukset kohdistuvat yhä tarkemmin asiakkaiden tarpeisiin vastaaviin ratkaisuihin.

”Fondionin kasvu kertoo, että olemme oikealla tiellä. Rakennusalan yritykset tarvitsevat nyt ratkaisuja, jotka aidosti helpottavat heidän arkeaan ja parantavat kannattavuutta. Meillä on selkeä visio ja vahva tiimi toteuttamassa sitä”, summaa Jukka-Pekka Tahkola.

Lisätietoja:

Mauno Valli
Liiketoimintajohtaja, Fondion Oy
Puhelin: +358 40 500 3087
Sähköposti: mauno.valli@fondion.com

Lue tiedote Kauppalehdestä.

Fondion on helppokäyttöinen

Moderni ja helppokäyttöinen työkalu
Reaaliaikainen näkymä nykyhetkeen ja huomiseen
Paranna yrityksesi kannattavuutta
Sovi maksuton esittely